Merileijonia bongaamassa

Sunnuntai 29.8.2010
Matkamme jatkui heti aamusella takaisin kohti Oregonia ja "kotia". Luvassa oli pitkä päivä, sillä Charlie oli luvannut ajella takaisin toista reittiä, joka kulkee jälleen Oregonin rannikkoa pitkin. Pääsimme jälleen matkaan n. klo 9 maissa ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Simpson Reef, Cape Arago State Parkissa, jossa on mahdollista bongata kirjohylkeitä, kalifornianmerileijonia, stellerinmerileijonia, pohjanmerinorsuja ja hyvällä tuurilla myös harmaavalaita.

Sankka joukko auringonpalvojia

Valaita emme valitettavasti taaskaan nähneet, mutta meteli oli aikamoinen, kun hylkeet ja merileijonat pitivät kokoustaan. Ja niitä oli todella paljon köllöttelemässä rannan läheisyydessä olevilla kivillä ja Shell Islandilla (simpukkasaari). Olisi saanut olla vieläkin pidempi objektiivi kamerassa, että olisi saanut kunnon lähikuvia, mutta sentään näistä kuvista saa hiukan esimakua millainen määrä eläinmiä siellä oli kaikkien nähtävillä.

Shell Island ja mylvivät asukit

Tunnistamattomia punapäisiä liiteleviä lintuja,
joita löytyi aina meren rannalta

Charlie on siis syntynyt North Bendissä ja viettänyt lapsuutensa Coos Bayssä. Ajoimme molempien kautta kotimatkalla ja pysähdyimme syömään The Mill Casinolle, joka sijaitsee North Bendissä. Pääsimme siis kulkemaan casinon läpi ravintolaan. Eihän tuo nyt mikääs Las Vegas ollut, mutta kyllä oli porukkaa pelaamassa! Ja ravintolassa saimme hiukan vaihtelua joka päiväisille hampurilaisille ja ranskalaisille. Aika moni meistä päätti kokeilla paikallista lihamureketta ja perunamuusia. Ja hyvää oli!

Loppumatka olikin sitten melkoista ajaamista. Itse yritin nukkua mahdollisimman paljon, sillä siinä tiiviissä tunnelmassa takapenkillä ei juuri mahtunut muuta tekemään ja ehkä se matkakin sujui nopeammin.

Jossain vaiheessa pysähdyimme alueelle, jossa pitäisi näkyä yleensä kymmeniä, ellei satoja kanadanhirviä eli vapiteja. Valitettavasti paikka oli tyhjää täynnä. Mutta kun olimme ohittaneet varsinaisen katselupaikan, Charlie huomasi maassa makoilevia kanadanhirviä pellolla. meikäläinen tietysti hyppäsi autosta ulos j käveli tien reunaa pitkin mahdollisimman lähelle kuvaamaan. Siellä ne laidunsivat kaikessa rauhassa.

Kanadanhirvet levolla

Kanadanhirviä

10 tunnin matkan jälkeen meitä odotti "kotona" riemusta puolisekaisin olevat koirat, jotka ottivat innolla vastaan kaikkien seitsemän käsiparin rapsutukset. Loppuilta sujuikin sitten toipuessa ajomatkasta. Korttipelit oli taas käynnissä! ;)

Simpson Reefin kauniita merimaisemia

Jättiläispuiden maassa

Lauantai 28.8.2010
Aamupäivällä matkamme suntautui kohti valtavia metsiä. Ensimmäinen pysähdyspaikka tosin oli meren rannassa, jossa yritimme bongata valaita, mutta turhaan. Sumu oli melkoinen, mutta tässä kuva rannasta.

Sumuinen ranta eikä valaita näy...

Jo isojen teiden varsilla bongasimme monta aikamoista jättiläistä ja kyllä siinä oli niska kipeänä kun yritti latvoihin asti nähdä. Pysähdyimme pariin otteeseen kiertelemään ja kävelemään eri paikoissa, joissa oli valmiiksi merkatut kävelyreitit.

Hyvin kestää puu nojailua ;)

Hyvin mahtuu puihin piileskelemään

Voimamies raivaa kulkureittiä muille! :D

Näitä puita olisi kuvannut vaikka kuinka ja pitkään. Mittasuhteita on todella vaikea hahmottaa kuvista. Ainoastaan niistä voi saada jonkun käsityksen, jossa näkyy myös ihmisiä. Puut olivat kerrassaan käsittämättömiä. Upeita juurakoita, kääpiä, ihmeellisen muotoisia juuria ja muita kummallisuuksia riitti joka puolella.

Puun juurakot olikin varsinaisia putkistoja! :D

Puiden muodostama kota

Yksi nähtävyyksistä oli n. 1500 vuotta vanha puu, joka oli meinattu kaataa 1800-luvun lopulla ja tehdä sen kaannolle tanssilava. Nykyään tämä puu ja alueen muutkin vanhat jättiläiset ovat suojeltuja.

Kävimme myös ajamassa autolla puun läpi! Tähän on mahdollisuus ainakin kahdessa paikassa. Kaiken huippu on siis se, että puu on elävä, eikä suinkaan pystyynkuollut kelo! Tämä Klamath nimisessä paikassa sijaitseva puu on yksityisen pariskunnann omistama. Puu on n. 735 vuotta vanha ja sen läpi on ajeltu vuodesta 1976! Tunnelin leveys on 2,23m ja korkeus 2,90m. Silmien korkeudelta puun halkasija on 4,5m.

Kas näin mahtuu 7 hengen tila-autokin puun läpi!

Pysähdyimme syömään vastapäätä Trees of Mystery'ä. Ravintola oli maalattu siten että tunsi istuvansa veden alla. Katossa vilkkui sorsan röpylöitä ja seinämaalauksissa kaloja. Trees of Mystery'ssä olisi ollut mahdollisuus tehdä jokin 7 minuutin ilmamatkailu, mutta emme alkaneet maksaa siitä 15 dollaria per henkilö. Tyydyimme siis kuluttamaan aikaa isossa matkamuistomyymälässä ja ihailemalla näitä jättiläisiä.

Paul Bunyan ja Babe the Blue Ox

Johan olikin pää taas ihan pyörällä ja niska jäykkänä kun oli katsastettu jättiläisiä koko päivä. Ajelimmekin siis takaisin motellille, kävimme metsästämässä lisää muistikortteja ja pattereita kameroihin ja otimme illan rennosti. Seuraavana aamuna olikin taas luvassa aikainen herätys ja kotimatka vielä pidempää reittiä kuin tullessa!

Tippukiviluolan syvyykissä

Perjantai 27.8.2010

Aamu valkeni aurinkoisena ja edessämme oli matkan kaikkein pisin autoreissu kohti Pohjois-Kaliforniaa. Pääsimme matkaan aamulla 9 aikoihin ja pysähdyimme vaihtamaan paikkoja muutamaan otteeseen, koska matkaan lähti mukaan myös Chris, jonka lonkka vaivaa sen verran, ettei hän voinut istua kuin etupenkillä.

Takapenkillä oli siis tiivis tunnelma! :D Vaikka kyseessä onkin 7 henkilön tila-auto, ei takapenkkiä ole ihan tarkoitettu kolmelle aikuiselle ihmiselle, maksimissaan kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle. Mutta kyllä siitä reissusta selvittiin!

Ensimmäinen tauko pidettiin 11 maissa ja klo 13 maissa pysähdyimme Grants Pass nimisessä kaupunissa syömään kanahampurilaiset Denny's nimisessä pikaruokapaikassa. Ei nyt ihan mikään Mäkkäri, mutta saman tyylinen.

Kuvut pullollaan saimme kunnon vuoristorata-ajelua 17 mailin pituisella jyrkällä kapealla tiellä, joka vei kohti korkeuksia ja Oregon Caves National Monumentia, jossa siis sijaitsee upeat tippukiviluolat. Luolat löysi 1874 paikallinen mies Elijah Davidson, joka oli Bruno-koiransa kanssa metsästämässä ja Bruno seurasi karhua sisälle luolaan. 1890-luvulla paikasta tuli yleisölle avoin nähtävyys. Presidentti William Taft julisti luolat kansallismonumentiksi.

Oregon Caves infopiste

Parkkipaikalla meitä hyppi vastaan lauma upean sinisävyisiä hyvinkin kesyjä samettinärhiä (Stellar Jay, Cyanocitta stelleri), joita yritimme isän kanssa saaada kuvatuksi sillä aikaa kun muut olivat menossa jo ostamaan lippuja. Opastetun kierroksen alkuun oli aikaa n. 25 minuuttia ja ehdimme sopivasti shoppailla taas kortteja ja magneetteja.

Samettinärhi

Chris ei lonkkansa vuoksi päässyt katsomaan itse luolia, koska kierroksen kesto oli 90 min. ja osa nousuista itse luolassa melkoisen jyrkkiä, kapeita, liukkaita jne. Pirkko jäi pitämään Chrisille seuraa ja he löysivätkin luolan vieressä sijaitsevasta hotellista palapelin jota koota. Siinä ei kielimuurikaan haitannut yhtään! :D

Me muut reippailimme n. +7 asteen lämpötilassa kylmän kostessa luolassa. Oppaamme oli oikein mukava ja kertoi paljon tarinoita luolaan ja sen löytäjään liittyen. Sääli ettei kuvat tee paikan kauneudelle oikeutta, mutta tässä teille toki maistiaisia. ;)

Näkymiä tippukiviluolasta

Meduusoita vai tippukiviä?

Hattivatteja vai tippukiviä?

Luolan ulostuloaukolta oli vielä jyrkkä kävelyreitti alas, takaisin lähtöpisteeseen. Sitten pääsimmekin taas mutkittelemaan vuoristoratareittiä takaisin alaspäin ja jatkoimme matkaa kohti Kalifornian rajaa ja siellä Crescent Cityä, jossa motellimme Travelodge sijaitsi. Matkalla saimme lisää mutkittelevia jyrkänneteitä ja saimme jo esimakua jättiläispuista, joita kasvoi ihan tien vieressä.

Ensimmäistä kertaa siis majoitumme makullisessa paikassa. Huoneiden taso on ihan OK; kaksi isoa sänkylä, jääkaappi, mikro, kahvinkeitin, tv, oma suihku jne. Aamiainen tosin ei kuulemma ole kummoinen, lähinnä muffinseja ja kahvia.

Kävimmekin siis tuttuun tapaan hamstraamassa isot kasat ruokaa läheisestä Safeway ruokakaupasta. Tämä on tullut meille tutuksi jo Molallassa sekä Lincoln Cityssä. Minullehan annettiin oikein kauppaketjun clubikortti Molallassa, koska ilmeisesti meikäläinen on bongattu siellä ostoksilla riittävän moneen kertaan! Tartteepa siis tulla toistekin! :D

Huomenna siis kutsuu metsä, jälleen kerran!  

Shoppailupäivä osa 2.

Torstai 26.8.2010
Tänään oli jälleen yleinen lepopäivä! ;) Tai no lepo ja lepo, tytöt shoppaili ja pojat kävivät taas ampumassa jossain keskellä ei mitään. Kyllä sieltä taas mukaan tarttui kaikkea pientä (mm. taulu) :D

Keli oli pilvinen eikä kovin lämmin. Hyvä pitää välillä tämmöisiä helppoja oleskelupäiviä kaiken ajelun ja ihmettelyn keskellä. Huomenna matka jatkuu kohti Pohjois-Kaliforniaa. Emme siis luultavastikaan pääse päivittämään blogia ennen sunnuntaita (illalla paikallista aikaa). Lähdemme katsastamaan mm. maailman suurimmat punapuut! :)

Autojen ja moottorien huumaa!

Keskiviikko 25.8.2010
Koska kotiuduimme kraaterijärveltä jo edellisenä iltana, meillä oli koko aamupäivä ja hyvä tovi iltapäivästäkin aikaa vaan rentoutua ja odotella illan auto show'ta. Tämä Beaches Cruise In @ Portland International Raceway järjestetään kerran viikossa keskiviikkoisin tammikuusta syyskuulle! Hiukka toinen meininki kuin Helsingissä, jossa cruisingit on vaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina n. 6 kuukautena vuodessa...

Ilma oli kirjaimellisesti kuuma ja aurinkoinen. Pirkko jäi kotiin pyykkäämään ja me muut matkasimme ihailemaan vanhoja ja vähän uudempiakin autoja, moottoripyöriä, hot rodeja ja muskeliautoja. Taisi tulla reissun kuvaennätys täyteen, liki 1200 kuvaa samana päivänä ja pelkästään autoista! :D

Aivan mahtava kokemus! Musiikkia, autoja, moottorien jyrinää, ruokaa, kylmää juotavaa ja mahtava ilmapiiri. Meikäläinen kuvasi minkä ehti ja olisin jäänyt sinne varmasti pidempäänkin, mutta alkoi tulla huono olo siellä kuumuudessa ja ehdimmehän me olla siellä liki 3 tuntia!

Kuvia tapahtumassa on siis luvassa paljon, ne toki lisään myöhemmin galleriaani. Mutta laitan tänne muutamia makupaloja näytille! ;)

P.S. Jos joku osaa tunnistella autojen merkkejä, malleja ja vuosimalleja niin infotkaa! :D

Kraaterijärvi

Tiistai 24.8.2010
Heräsin yöllä siihen kuinka kylmää mökissä oli. Piti pukea päälle tyyliin kaikki vaatteet mitä mukana oli! Ilman lämpötilat korkealla autiomaassa on aika rajut yön jä päivän välillä. Aamupalan jälkeen siis lähdimme ulos lämmittelemään ja lähdimme ajamaan kohti kraaterijärveä (Crater Lake) joka sijaitsee Klamath County nimisessä paikassa.

Hillman Peak, Crater Lake

Ajoimme yhä korkeammalle ja korkeammalle, korvissa poksui ja kokein kohta jossa kävimme oli Hillman Peak, jossa korkeutta on 2484m! Pysähdyimme siellä kuvaamassa, sekä parissa muussa paikassa ennen kuin ajoimme Rim Villageen, josta löytyi taasen kahvila ja lahjatavarakauppa. Näissähän on siis aina pakko pysähtyä! Oli myös pakko pysähtyä syömään ja juomaan, koska alkoi olla aika huippaava olo siellä korkeuksissa ja olihan aamupalasta aikaa jo liki 5 tuntia.

Crater Lake

Kraaterijärven paikalla on aikoinaan sijainnut Mount Mazama niminen tulivuori. Tulivuori purkautui ja muodosti kraaterijärjven n. 7700 vuotta sitten. Järvi on yksi maailman syvimmistä. Kraaterijärven kansallispuisto perustettiin 1902.

Lunta järven rannalla

Olihan siinä ihmettelemistä ja kuvattavaa joka suunnalta. Järvessä on myös Wizard Island niminen saari ja järvellä on mahdollista myös tehdä opastettuja veneretkiä. Oli myös hullua nähdä lunta alhaalla järven rannoilla, vaikka ilma oli todella lämmin.

Wizard Island, Crater Lake

Kotimatkalla päätimmekin ajaa mökille, pakata tavaramme ja ajaa seuraavaksi yöksi takaisin "kotiin", sillä kukaan ei enää halunnut palella toista yötä! Lisäksi olisimme lähteneet matkaan kuitenkin seuraavana aamuna anivarhain, jotta ehdimme ajoissa "kotiin" ja auto show'hun!

Viimeinen silmäys kraaterijärvelle...

Matka vuorten yli itään

Maanantai 23.8.2010

Aamu valkeni aurinkoisena, pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti La Pine nimistä paikkaa. Charlien ystävä oli ystävällisesti luvannut käyttöömme metsästysmökkinsä. Reittimme mutkitteli vuoriston yli itäpuolelle ja maisema alkoi kummasti muuttua karummaksi, kuivemmaksi ja kuumemmaksi. High Desert on siis lähinnä autiomaata, jossa kasvaa matalaa kasvillisuutta ja käyttökelvottomia pensasmaisia puita. Keskiarvokorkeus alueella on n 1200m.

High Desert aluetta, korkealla kuumaa kuivaa aavikkoa

Näimme myös valtavan metsäpalo alueen. Tästä palosta on aikaa jo 7 vuotta, mutta paikalla törrötti kuolleita palaneita keloja ja lähinnä aluskasvillisuus pääsi rehottamaan auringonvalossa. Ottaa varmasti aikaa, ennen kuin paikalla kasvaa taas kunnon metsää. Tämän alueen tie oli jopa suljettu palon aikana, koska se levisi molemmin puolin tietä.

Metsäpalon tuhoja...

Pysähdyimme Sisters nimisessä kaupungissa, joka oli kuin aito villin lännen kaupunki, jos osasi kuvitella pois kaikki autot ja nykyaikaiset vermeet. Kiertelimme muutamassa kaupassa, hinnat oli melkoisen korkeita! Löysimme ihanan western tyylisen kaupan – Leavitt's - jossa oli bootseja, satuloita, vöitä, vaatteita ja vaikka mitä ihanaa. Hinnat oli kyllä päätä huimaavia. Maltoin kyllä ostaa upean lompakon ja pari korttia. Kortit mainostavat paikallista Pendleton Round-Up rodeota, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Villin lännen meininkiä hiukan modernisoituna

Ruokapaikaksi valitsimme ilmeisesti kaupungin suosituimman ravintolan, The Galleryn, jossa söimme peri amerikkalaista ruokaa, hampurilaiset ja ranskalaiset. Mutta ei tödellakaan mitään Mäkkäri sotkua vaan mahtavat maalaisranskalaiset, kotitekoiset pihvit ja paljon salaattia ja tomaattia. Paras hampurilainen ikinä! Suosittelen paikkaa ehdottomasti kaikille (jos joskus päätyy seikkailemaan tänne).

Sisters on suosittu turistikohde, mutta lähinnä sinne eksyy amerikkalaisia turisteja. Koko reissun aikana ei olla kyllä törmätty kehenkään, joka puhuisi suomea. Emme todellakaan siis liiku missään ns. eurooppalaisten turistirysissä! :D

Ruokailun jälkeen matkamme jatkui jälleen, mutta pysähdyimme melko pian High Desert museoon, joka sijaitsee Bendissä. Museoalue oli valtava ja kiersimme sisätiloissa tutustumassa Länsi-Amerikan ja alueen intiaanien historiaan, kulttuuriin sekä käsitöihin ja taiteeseen. 

High Desert museon aarteita

Tähän saimme helposti kulumaan aikaa toista tuntia. Lahjapuodissa tuli käytyä taas kerran hamstraamassa tuliaisia ja postikortteja. Emme siis ehtineet kierää ulkoalueella lainkaan. Sieltä olisi löytynyt monensorttisia eläimiä, jotka asuvat myös villeinä tällä alueella. Ainoat ns. villieläimet olivat pieniä (lähinnä hiiren kokoisia) chipmunk -oravia (sukua kaiketi Siperian maaoravalle). Niistä on ihan mahdoton yrittää saada hyviä kuvia, kun ne pomppii ja juoksee ympäriinsä hurjaa vauhtia.

Pieni ja vikkelä chipmunk 

Museolta ajoimme vihdoin metsästysmökille. Kun olimme jälleen suorittaneet nukkumapaikkojen jaon, piti ottaa pikku päiväunet ja levänneenä lähdimme Astan ja Charlien kanssa etsimään La Pine'ista ruokakauppaa. Iltakahvit ja -teet juotuamme aloimme katselemaan elokuvaa (tai lähinnä Charlie ja Roope katsoivat, koska elokuvassa ei tietenkään ollut tekstityksiä) ja sisarukset pelasivat taas korttia. Meikäläinen sai kirjoitella blogitekstejä ja toimia välillä erotuomarina! :D

Huomenna on edessä jälleen mahtava seikkailu kraaterijärvellä! Malttaakohan tässä edes nukkumaan mennä?? ;)  

Shoppailupäivä

Sunnuntai 22.8.2010
Illalla tuli valvottua myöhään ja sitä sitten heräilikin varsin myöhään. Luvassa oli Astan, Pirkon, Maunon ja meikäläisen shoppailupäivä yhdessä Oregonin suurimmista ns. outlet kauppakeskuksista. Aamupäivän tunnelmaa latisti se, että joku ilkimys oli hakkeroitunut ilmeisesti meikäläisen webhotelleihin, koska sivut ei toimineet ja myös palveluntarjoajan netisivut olivat poissa pelistä. Jos siis joku ihmettelee ettei sivuilleni pääse, syynä on joku ääliö joka tekee kiusaa! MUR!

Ostoskeskus Woodburn Company Stores oli melkoisen valtava ja meillä annettiin 3 tuntia aikaa shoppailulle. Asta ja Pirkko etsivät tuliaisia lapsenlapsille ja meikäläinen hamstari taas ison kasan uusia korviksia, sormuksia ja yhden kaulakorun. Emme ehtineet edes syödä shoppailun lomassa. Asta osti meikäläiselle Toy Story elokuvan Woody ja Jessie nuket! Olen ihan heikkona näihin animaatio elokuviin ja olin ihan äimänä kun näin nämä. Kiitokset ihanalle Asta-tädille näistä lahjoista!

Yritin myös löytää jonkun mukavan kirjakaupan ja lisää ei-niin-tavallisia-maisemakortteja kokoelmiini, mutta paikan ainoa kirjakauppa oli lopetettu. Joka kaupassa jäin enemmän tai vähemmän suustani kiinni kassalle, koska kaikki toki kyselivät mistä olemme ja missä olemme jo ehtineet käydä, koska tulkkasin kassalla. Yhdessä lahjatavarakaupassa oli taas yksi suomalaiset sukujuuret omaava nainen ja juttua riitti. Räpätäti ei siis enää riitä kuvaamaan, mutta Kirsin antama lenpinimi "sosiaalitantta" on aika osuva. Ylisosiaalinenko?? Minäkö?? :D

Tuli ostettua myös ihanat uudet kengät, Asta löysi laukun ja ties mitä. Meidän piti siis käydä tyhjentämässä auto "kotona" ennen kuin lähdimme syömään maksikoilaista ruokaa Molallaan. Charlie ja Roope kävivät ampumassa jossakin ampumapaikalla meidän shoppaillessa. Cherlie keräilee aseita, mutta pitää ne isossa kassakaapissa poissa ulottuvilta. Hyvä niin! Turvallisuus ennenkaikkea! :)

Pikku Zachary voi paremmin joka päivä, syö enemmän ja painoa kertyy! Tänään Zac läpäisi turvaistuintestin, joka vaikuttaa myös osaltaan kotiin pääsyyn. Vielä emme tiedä tarkkaa päivä milloin hän pääsee kotiin, toivottavasti kuitenkin ennen kuin me lähdemme.

Tänään ei tullut kuvailtua yhtikäs mitään! :P Pitäähän kamerallakin (ehkä) olla joskus vapaapäivä?! Mutta lisään tähän kuvan eilisestä upeasta auringonlaskusta!

Auringonlasku

Maanantaina aamulla matka jakuu. Seuraavat määränpäät ovat Bend ja La Pine. Olemme jälleen nettipimennossa keskiviikko aamuun saakka, joten lisää turinointia luvassa taas muutaman päivän kuluttua. Varmasti taas paljon näettävää ja koettavaa muutaman lepopäivän jälkeen. Joten pysykää kuulolla! :D

Sukulointia ja hot rod ajeljuja

Lauantai 21.8.2010
Lauantai oli lepopäivä. Saimme nukkua kohtuullisen myöhään ja odottelimme äidin puoleisia sukulaisia saapuvaksi. Äidin pikkuserkun Julien oli tarkoitus tulla Washington D.C:stä Portlandiin tyttärensä luo ja edelleen porukalla tänne Molallaan. Julie oli kuitenkin kipeänä, eikä voinut matkustaa Portlandiin torstaina. Saimme kuitenkin tavata Julien vanhemman tyttären perheineen. Frances ja Rob saapuivat 7 kuukauden ikäisten kaksosten - Leo ja Athena - kanssa grillaamaan kanssamme. Tapaaminen oli ensimmäinen, mutta silti oli todella omituinen olo, niin kuin olisin tuntenut Frances'in aina. Otin kuvia kaksosista ja koko perheestä, söimme, juttelimme mukavia ja he olivat iloisen yllättyneitä kaikista Suomesta tuoduista tuliaisistani. Yhteyttä tulee varmasti pidettyä jatkossa enemmän, nyt kun olemme tavanneet. Harmi etten saanut tavata Julieta, koska hänen kanssaan olen soitellut ja pitänyt eniten yhteyttä.

Kun vieraat olivat lähteneet, kaivoi Charlie toisen hot rod -autonsa tallista ja vei meidät jokaisen vuorotellen ajelulle. Mahtavaa kyytiä! Tässä vuoden 1931 hot rodissa on jäljelä alkuperäistä Fordin A-mallia vain kori. Autossa ei ollut turvavöitä, ei ikkunoita eikä suunnilleen mitään mistä pitää kiinni! :D

Hot Rod; Ford model A 1931

Tämän auton Chalie osti noin pari vuotta sitten ja silloin se toimi juuri ja juuri. Charlie on siis vaihtanut moottorin ja liki kaiken autoon, mutta vanha kori tekee siitä juuri mahtavan; Amerikan hot rod auton! Ja se pojat (ja tytöt) kulkee lujaa! Meikäläinen sai pitää lähinnä tukastaan kiinni, koska se liehui omalla ja Charlien naamalla meidän hurjastellessa. Mutta aivan mahtava kokemus! Kuulemma osa Charlien kavereista, jotka on olleet kyydissä ovat kirkuneet kuin pikkutytöt! Meikäläisen hymy se vaan ulottui korvasta korvaan! :D

Meikäläinen ratissa!

Meikäläinen kuvaili taloa ja pihaa sillä aikaa kun muut kävivät ajelulla, kukin vuorollaan. Ilta sujuikin sitten leppoisasti, Charlie ja minä katsoimme DVD:ltä sarjoja monta tuntia koirien kanssa, sisarusporukka pelasi korttia.

Tässä vielä kuvia Chalien perheen upeasta talosta!

Meidän "kotdin" etupiha

Meidän "kodin" takapiha

Columbia joelle ja takaisin

Perjantai 20.8.2010

Aamu alkoi tavaroiden pakkauksella, paikkojen siivoamisella ja lopulta pääsimme matkaan. Asta ja minä emme saaneet palapeliä valmiiksi, mutta olihan siitä pakko silti ottaa kuva! :D

Astan ja Marianne projekti!

Lähdimme ajamaan aika pitkälti rannikkoa myötäillen kohti Astoriaa. Siellä on aikoinaan ollut aika suurikin suomalaisyhteisö ja bongasimme kyllä kaupungissa ajellessamme mm. saunan ja Suomi Hall nimisen paikan. Ennen ajelua itse Astoriassa ajoimme valtavan pitkän sillan yli Washingtonin puolelle ja takaisin. Silta kulkee Columbia joen yli ja rannikon tuntumassa, jossa joki laskee mereen, se oli valtavan leveä! Myös pituutta tältä joelta löytyy, sen alkukoti löytyy Kanadasta kalliovuorilta Brittiläisestä Kolumbiasta, josta se virtaa 2044km Yhdysvaltojen puolelle ja laskee mereen Washingtonin ja Oregonin rajalla.

Megler Bridge

Megler Bridge auton ikkunasta

Silta seikkailun jälkeen ajelimme jyrkkiä katuja ylös päin Astoriassa, meinasimme törmätä keskellä tietä liikkuvaan pesukarhuperheeseen ja kipusimme yhä ylöspäin. Määrämpäämme oli Coxcomb Hill jolla silaitsee Astoria Column, upea torni, joka on rakennettu 1926. Pojat ja minä kiipesimme kierreportaita 164 askelmaa ylös ja sielä oli kyllä mahtavat näkymät! Pikkusen kyllä huimasi ja kun kierreportaat oli tullut takaisin alas, tuntui ettei osaa enää edes kulkea suoran eteenpäin! :D

Astoria Column

Maisemat Astoria Columnin huipulta

Teimme vielä pikku ostoksia (jälleen kerran) Astoria Columnin pikku putiikissa ja lähdimme sitten syömään. Löysimme todella kivan ja erikoisen ravintolan, joka silaitsi joen tuntumassa laiturilla. Ravintolan nimi oli Pier 11, ruoka ja palvelu oli erinomaista, näkymät joelle tosi hulppeat. Ohi ajeli kerrostalon kokoinen laiva Japanista täynnä uusia autoja. Annokset oli taas ihan mahtavat, söimme kaikki täytetyt leivät, osa kanalla, osa lihalla tai kallalla. 

Vatsat pullollaan jatkoimme matkaa kohti "kotia". Matka kesti melkoisen kauan, koska juutuimme Portlandin perjantai ruuhkaan. Illalla olimme aika naatteja ja lähinnä vain oleilimme ja rentouduimme. Valitettavasti Sara ei saanutkaan pikku Zacharyä kotiin viikonlopuksi, joten hän lähti sairaalaan ja tapaamme hänet vasta sunnuntaina.

Jälleen yksi kokemus takana ja tämä on aivan mahtavaa!!! :D

Kalankasvatusta ja rantaseikkailuja

Torstai 19.8.2010
Aamu valkeni sumuisena ja tihkusateisena. Lähdimme ajamaan rannikkoa pitkin kohti kirjolohen kasvatamoa, jossa Charlien lapsuudenaikainen ystävä toimii vapaaehtoisena työntekijänä. Koko kasvattamo toimii vapaaehtoisten voimin ja se on perustettu Netarts Bay'hin (Tillamook Anglers, Whiskey Creek Fish Hatchery) 1987. Saimme nähdä laatikot joissa pikkuruiset hedelmöitetyt mätimunat saavat kasvaa, sekä n. 2 vuotiaita kirjolohia isossa altaassa sisätiloissa. Ulkona oli iso ulkoallas täynnä valtavia kirjolohia, joita saimme syötää ja minä yritin napsia kuvia minkä ehdin!

Kirjolohiallas ulkona

Kirjolohi vaanimassa vedessä

Paikalla oli myös Charlien ystävän isoveli ja he tarjosivat meille kahvit ja lupasivat lähteä opastamaan meitä läheisille näköalapaikoille sekä vanhan majakan luo. Tässä vaiheessa aurinko tuli onneksi esiin ja sumu väistyi. Rannikon tuntumassa oli upeita isoja kiviä meressä, jossa pesii lintuja. Näiden lohkareiden nimi oli Three Capes. Alue on nyt suojeltu, mutta ennen ihmiset menivät niiden lähelle veneillä ja tappoivat siellä asuvia eläimiä valtavia määriä. Alueella elää myös merileijonia ja hylkeitä.

Three Capes

Majakan tuntumassa oli upeita jyrkänteitä ja lisää pienempiä lohkareita. Itse majakka sijaitsi Cape Meares nimisessä paikassa ja majakalla on sama nimi. Tämä pieni mutta hyvin kaunis majakka on rakennettu vuonna 1890. Sääli että jotkut ajattelemattomat ihmiset kivittivät osan lampuista ja laseista rikki viime vuonna.

Cape Meares majakka

Majakan sisällä oli ihana pieni matkamuistomyymälä, josta tarttui mukaan jälleen kortteja, magneetteja, koruja ja kirjoja. Kierjoitettuamme nimemme vieraskirjaan, venhmpi rouva bongasi kirjasta heti Pirkon sukunimen ja koska kuuli meidän olevan Suomesta, kertoi hän varttuneensa alueella, jossa oli iso suomalaisyhteisö ja hän tunsi saman nimisiä ihmisiä. Täällä jää kyllä suustaan kiinni joka paikkaan! :D

Maisemia majakan takaa

Hyvästeltyämme Charlien ystävät, jatkoimme matkaa, mutta pysähdyimme liki välittömästi syömään meren rantaan. Muut söivät paikallista villinä kasvanutta lohta, mutta minä ja Roope söimme herkulliset kanatäytteiset leivät herkullisilla jättiranskalaisilla! ;) Meidän isot annokset oli liki puolet halvemmat kuin muiden!

Täysin vatsoin jatkoimme jälleen matkaa takaisin hulppealle rantatalollemme. Pysähdyimme pikaisesti kuvaamaan myös Cape Kiwandan hiekkarannan upeita maisemia. Siellä olisi ollut mahdollista vuokrata hevonen ja ratsastaa rannalla, mutta en viitsinyt jättää muita autoon kökkimään. Toivottavasti ratsasteluun tulee vielä mahdollisuus, sillä reissumme Chrisin veljen ranchille peruuntui aikataulujen yhteensopimattomuuden vuoksi.

Cape Kiwanda

Täällä on ihan valtavan isoja vadelmia ja älyttömän hyviä sellaisia! Ostin niitä eilen rasiallisen ja kauppaa ei voinut siis ohittaa ilman muutamaa vadelmarasiaa.
Ilta sujuikin sitten jokaisen touhuillessa omiaan. Osa kävi iltakävelylä viereisellä rannalla, on tutkailtu sukutaustoja, koottu lisää palapeliä (kääk, se tätyy saada valmiiksi!!) ja suunniteltu huomisen päivän kotiinpaluureittiä. Ensin oli tarkoitus palata samaa reittiä kun keskiviikkona tulimmekin, mutta perjantaille ei ole suunniteltuna mitää ihmeellistä, ajelemmekin ensin Astoriaan ja ylitämme Columbia joen valtavan sillan. Mutta näistä lisää jälleen kun ne on oikeasti näetty ja koettu! :D